TYLYPAHKAN NOITIEN JA VELHOJEN KOULU

Rehtori: Albus Dumbledore
(Merlinin ritarikunta, Ensimmäinen luokka, Suurtaikuri,
Päänoita, Ylihörhö, Kansainvälinen Velholiitto)

Hyvä herra Potter,

täten ilmoitamme, että Sinulle on varattu paikka Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Lukukausi alkaa 1. syyskuuta. Varmistat paikkasi lähettämällä meille pöllön viimeistään 1. elokuuta.

Ohessa saat luettelon kirjoista ja välineistä, jotka tarvitset.

Parhain terveisin,

Minerva McGarmiva

Minerva McGarmiva
Vararehtori

Harry luki kirjeen kahteen kertaan varmistaakseen, että hän varmasti huomasi kaiken, mitä siinä sanottiin. Sen jälkeen hän heitti sen sängylle ja nappasi käteensä toisen pergamentin palasen, se oli paljon mielenkiintoisempi.

TYLYPAHKAN NOITIEN JA VELHOJEN KOULU
Luettelo ensimmäisen vuoden tarvikkeista

Koulupuku
1. Kolme tavallista työkaapua (musta)
2. Yksi tavallinen suippohattu (musta) päiväkäyttöön
3. Yhdet suojakäsineet (lohikäärmeennahkaa tai vastaavaa)
4. Kaksi talviviittaa (musta, hopeakiinnikkeet)
Huomatkaa, että vaatteet on nimikoitava!

Oppikirjat
Miranda Kanahaukka: Loitsujen käsikirja 1
Bathilda Bagshot: Historian taikakaudet
Adalbert Jaaritellen: Taikojen perusteet
Emeric Kytkin: Muodonmuutokset aloittelijoille
Phyllida Itiö: Tuhat taikayrttiä ja – sientä
Arsenius Mittalasis: Taikaliemet ja –juomat
Lisko Scamander: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Quentin Tytina: Pimyden voimat. Itsesuojeluopas

Muut tarvikkeet
1 taikasauva
1 noidankattila (tinaa, vakiokoko 2)
1 lasi- tai kristallipullosarja
1 kaukoputki
1 messinkinen punnussarja

Oppilaat voivat tuoda myös pöllön TAI kissan TAI rupikonnan

Vanhemmille huomautetaan, että ensiluokkalaiset eivät saa tuoda omaa luudanvartta!

”Höh”, Harry murahti, kun pääsi viimeiselle riville. Hän oli kuitenkin niin innoissaan koko kirjeestä ja sen sisällöstä, ettei hän antanut asian häiritä itseään. Lisäksi hän oli varma, että Siriuksella oli jokin oiva keksintö salakuljetukselle.
”Äiti, mitä tähän vastataan?” Harry huusi alakertaan ja lähti sitten juosten portaisiin ennen kuin Lily ehti sanoa mitään.

 

Seuraavat viikot kirjeen saapumisen jälkeen olivat toivottomia. Jos Lily oli luullut, että hän saisi hermonsa takaisin kirjeen jälkeen, hän oli ollut pahasti väärässä. Nyt, kun Harry tiesi pääsevänsä Tylypahkaan, hän ei mistään muusta puhunutkaan. Lisäksi hän intti koko ajan, että hänen täytyi päästä Viistokujalle, etteivät tavarat loppuisi kesken.

Lily yritti selittää monesti päivässä, mikseivät he kerjenneet ostoksille, ja miten muutkin menivät vasta viimeisillä viikoilla, mutta se ei auttanut. Kun koulun alkuun sitten oli vielä kolme viikkoa, Lily kyllästyi.
”Hyvä on, Harry. Minä kysyn Siriukselta, jos hän lähtee mukaasi. Me emme ehdi Jamesin kanssa.”

Eikä mennyt aikaakaan, kun Harry käveli tyytyväisenä Siriuksen kanssa pitkin Viistokujan katua.
”No, mihis mennään ekana?” Sirius kysyi pilke silmäkulmassaan.
”Ostetaan taikasauva”, Harry totesi ja lähti johdattamaan Siriusta Ollivanderille. Hän oli kuullut, että sieltä sai parhaat taikasauvat.
”Älä nyt höpsi, se jätetään viimeiseksi”, Sirius tuumasi ja käänsi Harryn suunnan toisaalle.
”Ensin ostetaan kaikki turha ja sitten kaikki hyödyllinen ja hauska! Eli mitä jos poikkeaisimme Säilässä ja Imupaperissa?”
”Ääh, eikä!” Harry intti vastaan, muttei voinut kuin totella, koska Sirius oli häntä vahvempi.

He avasivat yhdessä narisevan kirjakaupan oven ja astuivat sisään. Harry jäi tuijottamaan kattoihin yltäviä kirjahyllyjä, kun Sirius meni suoraan kassalle ohittaen pitkän jonon.
”Tylypahkaan menossa, ekaluokkalainen”, Sirius totesi ja osoitti Harrya, joka pyöri ympyrää niska vinossa, yhä kattoon tuijottaen.
”Vai niin, jonon perälle sitten vain”, myyjä murahti kiukkuisena ja muutama asiakas myönnytteli häntä. Sirius mietti hetken ja osoitti sitten uudelleen Harrya.
”Niin, mutta poika on vähän jälkeenjäänyt, että jos me voitaisiin saada ne kirjat nopeasti, niin päästäisiin lähtemään.”

Kirjakauppias tuijotti hetken Harrya ja sitten Siriusta kuin varmistaakseen, että tämä oli tosissaan. Sitten hän vilkaisi pitkää jonoa ja asiakkaiden vihaisia katseita.
”Enpä oikein tiedä, kuule. On parasta, että menet jonon perälle”, kauppias epäröi.
”Niin, mutta –”, Sirius aloitti, muttei hänen tarvinnut jatkaa loppuun. Juuri silloin kuului nimittäin valtava rysähdys. Sirius käännähti katsomaan, mikä sen oli aiheuttanut ja näki Harryn istumassa keskellä valtavaa kirjakasaa. Harry oli ilmeisesti epähuomiossa törmännyt esittelytelineeseen.
”No niin, mitä minä sanoin?” Sirius totesi myyjälle iloisesti ja pidätteli vain vaivoin nauruaan. Sen jälkeen hän meni auttamaan Harrya ja katseli huvittuneena, kun myyjä keräsi vikkelästi tarvittavat kirjat kasaan.
”Loisto ajoitus, en tiennyt, että lähdit mukaan juoneen”, Sirius kuiskasi Harrylle ja heilautti kirjat takaisin telineeseen yhdellä näpäytyksellä.
”Mihin juoneen?” Harry kysyi ihmeissään ja vilkaisi sitten myyjää, joka vilkuili koko ajan Harryn suuntaan hieman huolestuneena.
”Ei mihinkään”, Sirius totesi ja pörrötti Harryn hiuksia, ”istu vain odottamaan.”

Hetkeä myöhemmin Harry oli taas raikkaassa ulkoilmassa.
”Sitten koulupuvut”, Sirius totesi topakasti ja osoitti Harrylle pukuliikettä, ”minä haen sinulle sillä välin muut tarvittavat vekottimet.”
”Pitääkö minun mennä yksin?” Harry kysyi vähän pelokkaasti ja katsoi Siriusta anelevasti silmiin.
”Pitää tietysti, en kai minäkään voi pukuja sinun puolestasi sovittaa”, Sirius tuhahti ja tökkäsi Harrya eteenpäin, ”vauhtia nyt, ei meillä koko päivää aikaa ole.”

Harry epäröi hetken, mutta lähti sitten astelemaan kohti pukuliikettä. Se ei ollut kaukana, ehkä hän selviäisi sinne asti yksinkin. Hän oli kuitenkin väärässä.
”Katso eteesi”, vaaleatukkainen poika huusi Harrylle, kun he molemmat olivat maassa rähmällään.
”Anteeksi, en minä huomannut”, Harry vastasi ihmeissään ja tuijotti sitten suoraan vaaleatukkaisen pojan kylmiin silmiin, ”ei tarvitse olla niin ilkeä.”
”En minä ole ilkeä, minulla vain sattuu olemaan vähän kiire”, poika töksäytti ja nousi ylös maasta. Harry teki samoin.
”No, mitä sinä siinä sitten vielä seisot?” Harry kysyi pojalta hieman uhmakkaasti. Poika ei enää vastannut, hän vain tuhahti ja lähti sitten matkoihinsa tönäisten Harrya ohimennen.
”Typerä poika”, Harry mumisi yksikseen ja jatkoi sitten matkaansa kaapuliikkeeseen, joka tällä kertaa sujui ongelmitta.

Kun Harrylla sitten hetken päästä oli kaikki tarpeellinen ja vähän vielä ylimääräistäkin, hän sai vihdoin avata Ollivanderin oven. Kauppa näytti vanhalta ja nuhjuiselta. Harry epäili, ettei siellä ollut siivottu avajaisten jälkeen, jos niitä ennenkään.
”Hohooi, onko täällä ketään vai saadaanko me itse valita mukavin hyllystä?” Sirius huusi korkeille hyllyriveille, jotka tällä kertaa olivat tiskin takana niin, ettei Harry voinut niitä kaataa.
”Tullaan, tullaan”, vaimea ja käheä miesääni kuului jostakin kaukaa. Harrya alkoi hieman karmia, muttei hän tahtonut sanoa sitä Siriukselle. Niinpä hän vain nielaisi hiljaisesti ja tuijotti sitten suurin silmin tiskin taakse, josko sinne joku ilmestyisi.

Pian hyllyjen takaa tulikin esiin pörröinen hiuspehko ja sitä mukaa myös loput miehestä. Hän oli mitä ilmeisimmin Ollivander itse.
”Vai sauvaa etsimässä”, Ollivander totesi, ”katsotaas sitten.”
Mies heilautti kerran omaa sauvaansa, jolloin yhdestä laatikosta nousi mittanauha. Se siirtyi itsellään Harryn vierelle ja alkoi mitata Harrya joka puolelta. Hänestä se tuntui epämukavalta ja tungettelevalta, mutta pakkohan se oli kestää, jos hän halusi sauvansa.
”Täältä minäkin joskus sauvani hankin”, Sirius totesi Harrylle selvästi muistellen omaa tärkeää hetkeään.
”Niinkö?” Harry kysyi ihmeissään. Hän tiesi, että liike oli vanha, mutta että niin vanha.
”Kyllä vain”, Ollivander vastasi Harryn yllätykseksi, ”sitä minä en helposti unohda.”
”Niin, ei varmaan monikaan asiakas saa jokaista hyllyriviä nurin”, Sirius kohautti olkiaan, ”tiesin heti, että juuri tämä sauva sopi minulle. Mukava kiusankappale.”
”Sauva valitsee omistajansa”, Ollivander mutisi ja käveli sitten hyllyjen väliin.
Sirius piteli omaa sauvaansa silitellen sitä hellästi. Harry naurahti, mutta vakavoitui sitten, kun Ollivander palasi upouusi sauva mukanaan.

”Kokeilehan tätä”, Ollivander totesi ja ojensi Harrylle sauvan. Harry odotti, että hänkin olisi heti räjäyttänyt jotakin tai sauva olisi vähintäänkin alkanut värisemään tai hehkumaan, mutta mitään ei tapahtunut. Hänestä tuntui oikeastaan aika tyhmältä, ihan kuin hän olisi seisonut kaupassa ostamassa pelkkää puutikkua.
”Ei, surkeaa”, Ollivander mumisi itsekseen ja palasi hakemaan uuden sauvan, ”ehkä tämä on parempi.”

Harry kokeili onneaan uudelleen, mutta kun hän yritti koskettaa sauvaa, se syöksähti irti Ollivanderin kädestä kuin tykinsuusta ammuttuna. Matkallaan se teki reiän keskelle Ollivanderin hiuspehkoa.
”Selvästikään ei”, Ollivander totesi ja katosi taas hyllyjen väliin.

Harry katsahti pelokkaana Siriusta, mutta tämä vain nauroi hervottomasti. Harrysta se ei ollut ollenkaan hauskaa. Hän oli pilannut Ollivanderin hiukset, eikä hänestä muutenkaan tuntunut kovin itsevarmalta. Entä, jos mikään sauva ei sopisikaan hänelle?

Pian Ollivander kuitenkin palasi vielä kolmannen sauvan kanssa. Harry tuijotti sitä vähän peloissaan ja hipaisi sitä sitten ensin varovasti etusormellaan. Seuraavassa hetkessä sauva olikin jo hänen kädessään, ja siitä lensi kultaisia kipinöitä.
”Bravo! Se on siinä”, Ollivander hihkui innoissaan ja taputti käsiään.
”Yksitoista tuumaa, piikkipaatsamaa ja sisältää lohikäärmeen sydänjuuren. Erittäin notkea ja näppärä. Hyvä valinta, Potter. Oikein hyvä valinta.”
”Mutta juurihan te sanoitte, että sauva valitsee velhon? En mitä tätä valinnut, enhän?”
”Kukaan ei voi ymmärtää sauvatiedon kaikkia saloja, poikaseni. Ei kukaan”, Ollivander puhui lähinnä itselleen.
”En epäile sitä yhtään, mutta voisimmeko me nyt maksaa?” Sirius tokaisi ja otti sitten kukkaronsa esille.
”Öh, juu, kyllä”, Ollivander mutisi ja otti vastaan Siriuksen tarjoamat rahat.

Kun Harry oli sitten kiitellyt kovasti, ja he olivat Siriuksen kanssa lähdössä, ovi avautui. Sisään astui pyöreäkasvoinen ja vähän pullean näköinen poika, jonka seurana oli vanha naishenkilö. Harry arveli, että poika oli myös menossa Tylypahkaan ja aikoi juuri kysyä asiasta, kun Ollivander alkoi puhua.
”Neville Longbottom”, hän totesi kuin kunnioittaen, ”sinua minä olenkin jo odotellut.”

Harry käännähti ympäri nähdäkseen, puhuiko Ollivander totta. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että olisi vitsaillut, ja kun Harry käännähti takaisin ovelle, hän huomasi pojan punastuneen. Harry avasi suunsa kysyäkseen pojalta, oliko tämä todella Longbottom, kuuluisa Longbottom, muttei saanut siihen tilaisuutta. Sirius laittoi käden hänen suulleen ja taputti häntä sitten selkään.
”Kiitos vielä, Ollivander”, Sirius totesi ja johdatti sitten Harryn ulos ovesta.

”Miksi sinä noin teit? Se oli Neville Longbottom, poika, joka elää!” Harry intti vihaisena ja yritti kurkkia sisään kauppaan.
”Juuri siksi, Harry. Poika ei taatusti halua yhtään ylimääräistä huomiota”, Sirius totesi ja käski Harryn sitten jatkaa matkaa, ”sitä paitsi, Lily murhaa minut, jos en vie sinua ajoissa kotiin.”